Sivun näyttöjä yhteensä

19. elokuuta 2018

Syksyn päivitys

Chilin kasvattaja sen kun laiskistuu, niin kasvihuoneessa kuin blogin kirjoittamisessa. Lemon droppeja on tullut syötyä pitkin kesää, on jopa yksi Orange habanerokin maisteltu. Jonkin verran on lehtiä karsittu, jota pitäisi jatkaa nyt oikein urakalla jotta saisi raakileet kypsäksi.

Edellisen blogi päivityksen tein aika vasta, vaikka kuvien ottamisesta onkin kulunut aikaa turhan kauan. Oli teksti jäänyt kännykkään luonnokseksi.


1 kommentti: