Sivun näyttöjä yhteensä

8. huhtikuuta 2016

Lumet sulaa täälläkin

Kauden alkuhan on mennyt vähän kaiken muun sivussa, ja tulokset ovat sen mukaisia, eli sato tältä kaudelta tulee varmaan painottumaan kurkkuihin ja tomaatteihin. Joskus marraskuussa idätin ensimmäiset chilit ja loput joulu-tammikuun aikana. Chilit itivät suhteellisen hyvin, mutta villaan siirron yhteydessä kuoli osa ja jotku chilit ensimmäisien lehtien jälkeen. Chileistä Parhaiten ovat menestyneet Alma paprikat ja niistä onkin suurimmat odotukset.

Tällä hetkellä kaikki NFT kasvit ovat vielä 50x50 villakuutioissa ja alkaisi olemaan aika vaihtaa 10cm kuutioihin. Huonosti alkanut kausi alkoi näyttämään hiukan elonmerkkejä, kun laitoin vulcaponicia resoon ja ravinteen lisänä merileväuutetta. Joten tässä taitaa tulla jonkin asteinen paluu menneisyyteen.

Suunnitelmissa on myös tehdä 250mm tai 300mm putkiyhdro. ja siirtyä käyttämään vähän järeämpää pumppua rajoitetulla virtauksella. Perus akvaariopumput, kun eivät näytä kestävän kuin pari vuotta, ja tietenkään pumppujahan ei voi uusia joka vuosi, jos vanhat vähänkään toimii (=kaiva verta nenästä)

Hengissä olevat chilit listattuna alla olevassa taulukossa, molemmat talvetukseen jääneet nft kasvit kuolivat.
KAUSI 2016 Chilit
c.Pubescens
Rocoto deSanIsidroNFT2 kpl
Rocoto deSanIsidroTurve2kpl
Orange RocotoNFT2 kpl
Orange RocotoTurve1 kpl
MontyfarNFT2 kpl
MontyfarTurve1 kpl
c.Baccatum
Sugar Rush OrangeNFT1 kpl
Sugar Rush OrangeTurve3 kpl
c.Annuum
AlmaNFT5 kpl
PoblanoNFT1 kpl
Goat's WeedNFT1 kpl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti