Sivun näyttöjä yhteensä

20. huhtikuuta 2015

Ensimmäinen podi

Kausen ensimmäinen podikin oli jäänyt kiinni, vaikka onkin vain loisteputken alla. Kyseinen chili on SKK2:sta otettu Jalapeno DRH7400 "tuleton" hybridi. 

Jalapeno
Montyfar näyttää viihtyvän NFT:ssä  (takana). Edessä alkaa olemaan jo tungosta kun odottelevat Laasti-Trofast paljujen valmistumista. Montyfar alkaa jo kukkimaan

Montyfar
Montyfar
Montyfarit viihtyvät myös IKEA kookoskuidussa. Kesäksi tilaan varmaan nykyisten 8,5L autopot ruukkujen tilalle 15L ruukut.

Montyfarit autopotissa.


16. huhtikuuta 2015

Monikäyttöinen patolevy

Testailin joskus aiemmin patolevyn käyttäytymistä kuumennettaessa ja yllätys ole se että kuinka helposti kyseinen levy muotoutuu. Testi mielessä tein hatun 100x100 villakuutiolle. Tein samalla myös valoa läpäisemättömät kannet IKEA Trofast astioille.

Levyn työstämiseen ei oikeestaan tarvi, kuin kuumailmapuhaltimen ja sakset. Mutta itsellä oli käytössä edelliseten lisäksi: kannellinen trofast, mitta, spray liimaa, foliopintaista paperia ja avuksi laudan pätkä ja pala 20x20 alumiini putkea.

Työkalut ja tarvikkeet


HUOM! Sulatus kannattaa tehdä hyvin ilmastoisdussa paikassa (ulkona), sillä muovia lämmitettäessä tulee aika ikävä katku. Kunnollien hengityssuojan ei ole tässä hommassa varmasi pahitteeksi. Ensimmäisen sulattelun jälkeen hainkin varastosta 3M 6223C puolinaamarin 6059DR ABEK suodattimilla.

VILLAKUUTION HATTU:

1. laita Reilu hukkapala patolevyä villakuution päälle. Levy kutistuu aika reilusti.


2. Lämmitellään ensin keskeltä ja seuraavaksi kerrellään reunoja. Reunat kannattaa käännellä samalla tavalla päällekkäin kuin esim. joululahjoissa. Taittelussa voi käyttää apuna lämmönkestäviä hanskoja tai jotain kovaa materiaalia (itse käytine em. alumiini putkea)



3. Lopputulos ylimääräiset trimmattuna



TROFAST KANSI:

1. Leikkaa patolevystä sopiva pala, noin 520x420. Asettele patolevyn pala suurinpiirtein keskelle kannellisen trofast astian päälle ja painoksi laudan pätkä taiteltavan reunan kanssa tasalle.


2. Lämmitä muovia reilusti ja taittele reuna hiukan helman alle käyttäen apuna jotain vastaavaa työkalua kuin kuvassa (esim. puukapula tms.)


3. Toista sama operaatio vastakkaiselle laidalle ja senjälkeen kaksi muuta laitaa. Nurkat kannattaa lämmittää kunnolla ja käännellä hiukan toistensa päälle. Kannen voi tehdä kumminpäin tahansa, mutta tarkoitus on vähän vahvistaa kantta liimaamalla foliopaperi pintaan joten tällä "nurjalla" puolella on mielestäni enemmän tartuntapintaa.


4. Leikkaa saksilla ylimääräiset reunat pois, mutta jätä hiukan sisälle päin taittunutta osaa, koska se toimii hyvin kannen lukituksena.


5. Liimaa foliopaperi tarvittaessa.


6. Lopputulos. Ei mikään esteettisesti kaunis ja en varmasti asuintiloihin tuollaista toisi. Mutta kansi toimii ja on helposti modifioitavissa tarpeen mukaan



8. huhtikuuta 2015

Valoa lisää

Pieni päivitys paikallaan. Chilit kasvaa kohtalaisesti toisaalta ihan riittävällä nopeudella, kun tuonne ulos katsoo. Pihalla on vielä noin 40cm lunta, joten kasvihuone kauteen on vielä tovi aikaa.

Kolme chiliä sai omat NFT paljunsa ja 5kpl odottelee vielä. Huomasin kuvassa oleva rakennellessani että pumppuja on liian vähän, kun osa oli mykistynyt talven aikana, joten pitänee laittaa pumppuja tilaukseen, samoten NFT kangasta.

Parhaiten NFT:ssä on viihtynyt Montyfar, vaikka muutamat annuumit kyllä kasvavat innokkaasti.

    
NFT:t
Loput pubet ja muutamat muut pääsivät Ikean kookoskuituun ja ovat tykästyneen uuteen kasvualustaansa mainiosti, vaikka alku kasvatus tapahtuikin villassa ja nft:ssä. Nämä "multa" kasvit lähtevät lähiaikoina sijoituskasvatukseen nauttimaan auringonvalosta ja jotta saan tilaa vielä kahdelle laastipaljulle. (yhteensä 4kpl). Multa annumeissa näkyy jo useita kukkia.

Kookoskuitua

DRH7400 ("tuleton" SKK2)

Tällä hetkellä valaistuksena on toiminut 2kpl 36W kahden putken loisteputkivalaisimia ja varalla yksi kahden 58W putken lamppuja. Siispä lisää valoa kaivataan reilusti, mutta näin työttömän arkeen isot investoinnit eivät oikein sovi, joten piti miettiä kustannustehokasta ratkaisua. Siispä matka kävi Ruotsin puolelle Haaparannalle ja halpakauppaan tutkimaan vaihtoehtoja.

Hyllystä löysin 1200m yhdenputken hyvin yksinkertaisia valaisimia hintaan 99SEK eli noin 11€/kpl putkineen. Osto päätöstä auttoi myös se, että minulla oli varastossa jo entuudestaan kysisen mallinen valaisin käyttämättömänä paketissa. Valaisimia lähti mukaan 4kpl. Kotiin päästyäni tutkiskelin valaisimia tarkemmin, niin yllätys oli suuri kun huomasin että valaisin on täysin elektronisella liitäntälaitteella ja philipsin valmistamalla putkella. Väri sävyä en putkesta löytänyt, muuta kuin cool white merkinnän, joten epäilisin sen olevan 4000K tms.

Valaisin projekti
Aikaisemmista projekteista ylijäämäksi jääneistä 20x20 alumiiniprofiileista sain tehtyä hyvin kevyt rakenteisen "rungon" valaisimille. Leveyttä rakennelmalla on noin 700mm ja mitoitettu siten, että väleihin mahtuu hyvin vielä yhdet putket eli sitten olisi 9kpl yhteensä. Myös heijastin runko on suunnitteella 1mm alumiinilevystä. Toki jos 9 putken valaisimen rakentaa, niin sitten olisi hyvä jonkinlaiset kytkimet putkille olla jotta ei tarvitsisi kaikkia putkia polttaa päällä pienien taimien kanssa.


14. maaliskuuta 2015

NFT rakentelua


Viimekaudella käytössä on neljä laastipalju NFT:tä ja välipohjana käytin 50mm foam levyä, minkä alla oli 110mm viemäriputket jalkoina. Ongelmaksi tässä tuki se että jalat kaatuivat liian helposti.

Tulevalle kaudelle piti siis suunnitella uusiksi NFT paljut. Resona päätin käyttää samoja laastipaljuja, kuin viike kaudella, mutta yhdistettynä IKEA TROFAST laatikkoon.

Trofastit on ruuvattu laastipaljuun toisesta päästä ja korkeamman pään alle 20x20 alumiiniprofiili.



Loppu tulos alla olevan kuvan mukainan. Trofastit laitoin toislaitaisesti helpottamaan huoltoa. Lisäksi jokaiseen resoon tulee Arduino pohjainen automaattinen pinnan tarkkailu ja täyttö järjestelmä.


Tämän kauden kasvihuone chilit. Kevään aikana jokainen chili saa oman Trofastinsa.


Montyfarit ja muita kookoskuidussa.



11. helmikuuta 2015

Taimet kasvaa

Päivitys tiheys tällä blogilla on laskenut hurjasti, mutta eipä tähän aikaan vuodesta muutenkaan hirveästi tapahdu. Taimet kasvaa hyvää vauhtia ja 8 kpl menee NFT astioihin. 8 oli alun perin tarkoitus vain idättää, mutta sitten kuvioihin tuli välivuoden jälkeen pubet ja Montyfar, näistä yksi menee NFT:n ja loput 6kpl Ikean kookoskuituun. Kookooskuituun menee myös jalluja ja muita ylimääräisiä sijoitettavaksi muualle.

Montyfar

NFT-idätystä

Sekalaiset jämät
Myös Bonchi projekti on edennyt vähän ja yksi kolmasta bonchista sai jo uuden ruukun. Tosin tähän turhan korkea, mutta omaa silmää miellytti

Jalepeno Early ja Bolivian Rainbow

Samalla tässä olen myös rakennellut NFT resojen automaatti täyttöjäjestelmää, mistä löytyy lisää omalta sivultaan linkki


9. tammikuuta 2015

Kausi 2015

Noniih tämän blogin kirjoittaja laiskistuu päivä päivältä. Tai no opiskelu ja muut kiireet ovat haitanneet harrastusta hiukan. Kausi 2015 on kuitenkin polkaistu käyntiin reilu kuukausi sitten rocotojen idättämisellä. Yksi Montyfar pääsee NFT:n kasvihuoneeseen ja loput menee tarassille kookoskuituun tai turpeeseen. NFT paikkoja on vain 8kpl joten turvekasveista osa  pääsee sijais kotiin kasvamaan kevään aikana.


Rocotot
Lisäksi minigrip+suodatinpussi menetelmällä on itäneet Tobaco sweet, Biquinho, Jalapeno Mucho Nacho ja Jalapeno DRH7400. Ei tämä DRH ei ole se alkuperäinen vaan siemenketjukirjeestä peräisin oleva tuleton? F? jälkeläinen.
Idätyksessä
Kauden 2015 NFT lista eli kasvihuoneeseen päätyvät yhteensä 8kpl

c.chinense
Tobaco Sweet x1 Itänyt
Biquinho x1 Itänyt Kuoli myöhemmin


c.baccatum
Aji Cristal x1
Mysteeri bacca x1
Trepadeira werner x2

c.annuum
Jalapeno Mucho Nacho (SKK2) x1 Itänyt
Jalapeno DRH7400 F? Itänyt

c.pubescens
PI-585273 Montyfar x1 Itänyt



Bonchit
Bonchit odottavat leikkausta ja uusia ruukkuja. Välissä pienessä peltipurkissa on muutama Bolivian Rainbow.


31. lokakuuta 2014

Kausi pulkassa ja uutta suunnitellaan.

On taas jäänyt päivittelyt vähemmälle koulu yms. kiireiden johdosta, mutta laitetaan välillä vähän päivittelyjä. Kauden 2014 tavoite määrällisesti ylittyi tavoitteesta, vaikkakin kausi oli pieni pettymys omien lannoite sekoilujen takia. Kokonais määräksi chilejä tuli 11,7 kiloa. Osa syötiin tuoreena, osa perinteisesti etikkasäilöntään, mutta tämän kauden villitys hapattaminen vei suurimman osan.

Hapatuksessa alkukauden epäilyjen takia löytyi itselle toimiva versio ja tälläkin hetkellä on yksi hapatus käynnissä, tosin kaalesta. Hapatuksessa "juurena" käytin Molkosan hera valmistetta, millä käyminen käyminen lähti nopeasti käyntiin.

Aji Cristal x2
Kasvihuonetta korotin tälle kaudelle 50cm, harjan noustessa 2,5 metriin. Hyvin näytti lisääntynyt korkeus Aji Cristalille kelpaavan. Kysienen chili tai chilit (2kpl) kasvoivat 80L laastipalju NFT:ssä. Tosin nämä podit tästä cristalista olivat ihmeen kippuroja, liekkö sitten lajipuhtaita?. Siemenet ovat peräisin Fataliin kaupassa myydyistä tuoreista podeista muutaman vuoden takaa.

Aji Cristal kippura podit

NFT:ssä kasvoi komeat juurakot, joten bonchi virityksiähän niistä piti alkaa tekemään. Kuvassa oikealta vasemmalle. Aji Fantasy ja 2x Jalapeno Early

Bonchi

Cheddarilla täytettyjä ja pekoniin käärittyjä Early Jalapenoja. Oikeassa alanurkassa paprikalla värjättyjä täytettyjä Rocatoja. Tässä tuli testattua yksi jälkikäsittely chileille. Esikypsensin chilit uunissa ja tämänjälkeen nopea jäähdytys ja pakastus. Myöhemmin syyslomalla pakasteesta suoraan uuniin ja paisto uunissa. Lopputulos oli varsin hyvä. Eli tämä on varmasti yksi ensi kauden säilöntä tapa, tosin tuskin 3kk pitempään kannattaa pakastimessa säilyttää.

Early Jalapeno
Tulevalle kaudella en laita enää kahta kasvia samaan NFT:n. Sadon korjuu hankaloitui, kun kasvihuoneen seinän laidalle ei nähnyt, eikä ylettynyt. Kauden lopulla löytyi sitten useita mädäntyneitä podeja. Kasvi määrä varmaan kasvaa tulevalla kaudella, tosin ei kasvihuoneessa. Kasvihuoneeseen 4-6 NFT:tä ja terassin kattoon kookoskuituun pubeja. Nyt oli välissä pubeton kausi joten koitetaan tulevalla kaudella paremmalla menestyksellä.

Kauden 2015 suunnittelun osalta on yksi pakollinen chili valittuna kasvatuslistalle. AC on pakkoidätys perhesovun säilyttämiseksi ;). Toki itsekkin syön sitä enemmän kuin mielelläni. Toisena listalle on päässyt mukavan napsakka kuorinen ja varsin maukas mysteeri bacca, mikä tarttui mukaan pohjois-suomen chili miitistä tänä syksynä-

c.baccatum
-Aji Cristal
-Mysteeri bacca "Wannabe starfish"