Sivun näyttöjä yhteensä

13. huhtikuuta 2012

Kokeillaasta taas aloitella tatä blogia uudelleen. Aloitin tämän Joulukuussa ja sitten en kirjoittanutkaan mitään. Muokkasin vähän vanhoja tekstejä ja aletaan lisäämään kuvia.

Chilin kasvatuksesta löytyy jonkinlainen päiväkirja chilifoorumi.fi päiväkirjat osiosta käyttäjältä ChIlIDoG

Tämän hetkinen tilanne:
Kasveja on kasvamassa mullassa, turpeessa, EBBissä, ja putkihydrossa, joten monenlaista systeemiä on kokeiltu. Hydron kanssa tuli pieni ongelma että miten saan sen laitehuoneesta siirrettyä kasvihuoneeseen kun 6kpl putkia on paketoitu toisiinsa ja kasvit alkaa olemaan 120cm korkeita. Kasvien juuret ovat jo niin isot että niitä ei saa 5cm verkkoruukun reiästä ulos. Lisäksi teline missä putket ovat on liian korkea kasvihuoneeseen.

Tämän hetkinen suunnitelma. Reson kaivan kasvihuoneen lattiaan ja putkille teen uuden telineen sen päälle. Tämän takia joudun laitehuoneessa tuhoamaan nykyisen putkien telineen ja siirtämään yhden putken kerrallaan kasvihuoneeseen, siten että kasvit ovat kiinni putkessa (max 6 kasvia) ja toivoa että pääsevät ehjinä perille.

Kuva putkihydrosta ja ensimmmäisistä asukeista.
Hydron teline ja säiliöt 2x30L

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti