Sivun näyttöjä yhteensä

16. elokuuta 2015

Maistiaisia

Kausi etenee vahdilla loppuaan kohti ja sato jäänee heikoksi. Tarkoitus on joku nft kasveista videä sisälle ja hommata 400W natikka loimottaan jotta nyt talven yli pääsis chileillä.

Aikaisemmin kerroin maistelleeni Montyfaria, mutta niinhän siinä kävi että kyseessä ollut keltainen Pube olikin jo aikaisemmilta vuosilta tuttu mainion makuinen mysteeri pube. Mysteeri oli vain kasvattanut pitkän oksan Montyfarien läpi ja päähän yhden podin :D

Hätä ei ole tämän näköinen vaan Montyfarista pääsee kyllä maistiaiset syömään kohtapuolin.
Montyfar 
Seuraavana onkin vuorossa mysteeri Baccatum. Kyseessä olevan mysteerin olen kasvattanut chilimiitistä saadusta podista otetuilla siemenillä. Alkuperäinen podi oli hyvin maukas ja paksulihainen habaneron näköinen hedelmä. Tämän kasvin podit näyttävät joltain aivan muulta. Mutta kasvin kasvutyyli muistuttaa jollain tapaa starfishiä, minkä alkuperäisen podin piti olla.

Wannabe starfish
 Mielenkiinnolla odotan että pääsee maistamaan tuota podia.

 
Wannabe starfish
Tobaco sweet antaa myös maistiaisia. Yllätyksenä löytyi muutama vähän kookkaampikin podi kun lehtiä karsi.

Tobaco Sweet "puolukka"
Tobaco sweet
 Aji Cristal majailee Tobaco Sweetin kanssa samassa NFT:ssä ja voi hyvinkin olla että pääsee satoamaan sisätiloihin.
Aji Cristal
 Saa nähdä pääseekö Montyfar kasvihuoneen kattoon tällä kaudella, vai meneekö joku toinen edelle? Montyfar taaimmaisena ja korkeutta reilusti yli 2m.

Vihreyttä.
Tuli myös maisteltua Jalapenoja täytettynä koskenlaskija cheddarilla ja pekoniin käärittynä. Jalapenot on kasvatettu SKK2:sta saaduista Gaucho Fx "tuleton" siemenistä ja täytyy kyllä korjata että nämä eivät todellakaan ole tulettomia. Polte oli jopa varsin kova, lähes pelkästään baccatumeihin tottuneelle.

Ainekset
 Jallujen täyttämiseen loistava apuväline on pursotuspussi ja siihen munkin hillottamiseen tarkoitettu tylla. Leikkasin kannan varovasti pois ja teelusikan kahvalla kaiversin sisustan tyhjäksi. Siemeniä oli tosi vähän joten täyttämiseen olisi varmasi riittänyt kun olisi vain pistänyt tyllan läpi jallusta ja pursottanut täyteen.


Vähän iltapalaa. Wingsejä, kasviksia ja täytettyjä jalluja. Wingsit saivat vielä pintaansta reilusti Lousiana siipikastiketta ja ja voita 50/50 seoksella. Pannun takana näkyy savustusrasia, missä oli Hickory lastua antamassa vähän savuakin kanoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti