Sivun näyttöjä yhteensä

20. heinäkuuta 2013

Sadonkorjuuta


Redskin F1 punastelee jo hyvin ja osan podeista keräsin pois jotta muutkin alkaisivat kypsymään. Samalla lähti paljon lehtiä, "rosvoja" ja latvoja.

Eilen otin myös yhden lähes kypsän Cajamarcan maistiaisiksi ja maun osalta oli lievä pettymys. Polte oli suuri omaan toleranssiin vaikka syön lähes päivittäin Naga jauhetta ja/tai muita chilituotteita. Liiasta poltteesta ei tosin ollut haittaa tällä kertaa kun useamman päivän vaivannut flunssa ja tukkoisuus helpotti kummasti kun lima alkoi irrota :)

Summarum Cajamarca ei pääse enää jatkoon ensi kaudelle.

Kauden 2014 suunnittelu on jo pitkällä ja jonkin verran muutoksia tulee kasvatuksiin ja ennenkaikkea määrää pudotetaan edelleen. Putkihydro toimi tehokkaasti, mutta jotenkin hakala käyttöinen pienessä kasvihuoneessa (liikaa kasveja). Ensikaudelle suunnitteella 5kpl yhdenkasvin NFT systeemejä, 1 neljän Redskinin NFT ja  muutama pube turpeeseen.

Alustava suunnitelma:

  1. Aji Fantasy
  2. Aji Cristal
  3. Habanero (se oikea)
  4. Redskin F1 4kpl
  5. Joku pube (ehkä Red Peruvian)
  6. Auki (Rocato vois olla kiinnostava, tai sitten jokin Bacca tai jopa Jalapeno.
Lisäksi turpeeseen 2-4 Pubea. Jos en nykyisistä säilytä joitain.



Capsicum annuum "Redskin F1"





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti